Kun saimme pikkuhiljaa raivattua palstaa löytyi piiskujen keskeltä raparpereja, karviaispensas sekä mustaherukka-, punaherukka- sekä vadelmapensaita. Kuulemma punaherukan vieressä kasvaa myös karukka eli karviaisen ja herukan risteymä.

Valtavasti mansikan taimia löytyi ihan joka puolelta palstaa – sekä puutarhamansikoita että metsämansikoita. Muutamassa kohdassa oli ihan kangaskin missä mansikkamaa selkeästi on joskus virallisesti ollut ennenkuin mansikat ovat levinneet ympäriinsä. Mansikantaimia ei kaikkia voitu säästää ja mielellään oltaisiin niitä lahjoitettu muillekin, mutta sää oli niin kuuma, että ne tahtoivat nuupahtaa heti kun ne nosti ylös maasta, joten päätyivät kompostiin tällä kertaa.

Oreganoakin kasvoi villinä siellä täällä. Sitäkin säästin useamman isomman mättään. Osa meni väkisinkin rikkaruohojen mukana kompostiin.

Minttua ja jotain sipulikasvia löytyi myös laatikosta kasvamasta (onneksi laatikossa ettei koko palsta ollut täynnä myös minttua!). Laatikko tosin oli jo niin hajoamispisteessä, että se oli pakko purkaa pois. Mintut istutin siitä isoihin ruukkuihin.


Palstalla kasvoi myös mm. päivänkakkaroita ja oranssikeltanoa, joista säästin osan. Molemmat leviävät helposti ja oranssikeltano on vieläpä silmällä pidettävä vieraslaji, joten jätin vain sellaiseen kohtaan mistä saan sen kitkettyä pois jos näyttää siltä, että se alkaa valtaamaan rönsyillään liikaa tai jos sen luokittelu muuttuu haitalliseksi vieraslajiksi. Palstalla kasvaa myös kaksi pionia, jotka juuri lopettelivat kukintaansa kun saatiin palsta, joten ihan täydessä loistossaan näitä ei vielä nähty. Löytyi myös lehtien perusteella kenties vuorikaunokki, harmaakäenkukkia ja joku maksaruoho. Itselleni erikoisempi kukkayllätys nousi mansikkamaan keskeltä. PlantNet osasi sen verran ohjailla oikeaan suuntaan, että joku punalatva kyseessä. Saa nähdä kuinka se selviää kun jouduin sen siirtämään toiseen kohtaan.
